Mahlan tarina

Mahla-maljakon tarina sai alkunsa, kun tapasimme eräänä aurinkoisena kesäpäivänä Riihimäen asemalla muotoilija Anni Paunilan. Meillä oli mukana matkalaukullinen visakoivua, ja Annilla runsaasti ideoita. Syntyi ajatus lasin ja visakoivun yhdistämisestä.

Mahlan suunnittelija, muotoilija Anni Paunila lasistudiolla Riihimäellä.

Mahlasta suunniteltiin useita erilaisia mallipiirroksia ja puuseppä valmisti jalkaosasta lukuisia koekappaleita. Lasi- ja jalkaosien lopullinen muoto alkoi hahmottua muotoilijan ja puusepän yhteistyön tuloksena.

Maljakon lasiosan valmistajaksi valikoitui Lasistudio Mafka & Alakoski Riihimäeltä. Lasiosan puhaltamista varten teetettiin puumuotti. Saimme viettää ikimuistoisen päivän lasihytissä seuraamassa puhaltajamestarien työskentelyä. Lasiosasta valmistettiin mallikappaleita eri väreissä ja erilaisin käsittelyin. Mahlan lasiksi valittiin yksi sekä meidän että Annin suosikeista, kirkas lasi kuplilla.

Kun maljakko on puhallettu muotoonsa, muotti avataan.

Mahlan jalkaosasta valmistettiin kahta värivaihtoehtoa, luonnollisen kaunista vaaleaa ja mystistä tummaa. Ensimmäinen Mahla-sarja numeroitiin ja signeerattiin uniikeiksi keräilykappaleiksi. Mahlan matka suomalaisesta metsästä maailmalle oli alkanut.

Vaalea Mahla.
Tumma Mahla.